Onko muslimin sallittua valehdella?

Erilaisia blogitekstejä ja mielipidekirjoituksia läpikäydessäni törmään usein siihen, että niissä väitetään muslimin voivan valehdella, erityisesti ei-muslimeille, niin paljon kuin haluaa. Ja tämän perusteella siis muslimeilta on turha odottaa kuulevansa mitään totuudenmukaista. Aika hyvä keino estää ihmisiä kertomasta siis siitä mihin he itse uskovat ja sen sijaan levittää omia näkemyksiään ja käsityksiään asioista.

Joten nyt lienee aiheellista selvittää tämäkin asia...

Yleisesti valehtelusta islamissa

Abdullaah ibn Mas'uud on sanonut: "Jumalan Lähettiläs on sanonut: 'Sinun täytyy olla rehellinen, sillä rehellisyys johtaa oikeudenmukaisuuteen, ja oikeudenmukaisuus johtaa Paratiisiin. Ihminen puhuu totta ja ja jatkaa totuuden puhumista ja hänet kirjataan Jumalan luona siddiiqiksi (totuuden puhujaksi). Varo kertomasta valheita, sillä valehtelu johtaa moraalittomuuteen ja moraalittomuus johtaa Helvetin tuleen. Ihminen kertoo valheita, ja jatkaa valheiden kertomista, ja hänet kirjataan Jumalan luona valehtelijaksi." (Muslim)

Mielenkiintoista on myös mitä Abu Sufyaan kertoi islamista tavatessaan Herakliuksen. Heraklius kysyi: "Mitä profeettanne määrää teitä tekemään?" Abu Sufyaan vastasi: "Hän sanoo: 'palvokaa Jumalaa yksin älkääkä liittäkö hänen rinnalleen ketään, ja hylätkää se mitä teidän esi-isänne tekivät. Hän määrää meitä rukoilemaan, olemaan rehellisiä, olemaan siveitä ja pitämään yllä sukulaisuussuhteita." (al-Bukhaari ja Muslim)


Onko muslimin sallittua valehdella ei-muslimeille?

Valehteleminen on inhottava ja moitittava piirre muslimille eikä se ole sallittua tekipä sitä leikillään tai tosissaan. Se ei ole sallittua kuin tietyissä rajatuissa tilanteissa, kuten jos oma henki on uhattuna. Tästä on esimerkki Ammaar ibn Yaasirin tapaus. Hänen äitinsä Sumayyah oli ensimmäinen muslimi, joka kuoli uskonsa takia. Hän ei suostunut kieltämään uskoaan ja hänet tapettiin poikansa Ammaarin silmien edessä. Ammaar itse kielsi sanallisesti uskonsa kun häntä kidutettiin ja häntä käskettiin hylkäämään uskonsa. Hänen äitinsä Sumayyah ei kieltänyt uskoaan, ja hänet tapettiin. Profeetta Muhammad ei moittinut kumpaakaan heidän valinnastaan.

Abu Bakrin on kerrottu sanoneen: "Ihmiset, varokaa valehtelua sillä se on uskon vastakohta." (al-Albaani on luokitellut tämän hadithin olevan sahih)

Mutta jos vielä palaamme siihen milloin valehtelu on sallittua. Muslimin hadith-kokoelmasta löytyy seuraava hadith:

Allaahin Lähettiläs on sanonut: "Hän, joka sovittelee ihmisten välejä sanoen hyviä asioita, ei ole valehtelija."

Ibn Shihaab - yksi yllä olevan hadithin kertojista - on sanonut: "En kuullut myönnytyksistä valehtelun suhteen paitsi kolmessa tapauksessa: Sodassa, ihmisten välejä sovitellessa, ja mitä mies sanoo vaimolleen tai nainen miehelleen. (Al-Albaanin mukaan tämä on sahih, luotettava).

Selvennyksenä täytynee sanoa tuohon edelliseen, että mitä se valehtelu sille puolisolle oikein on? Tämä tarkoittaa sellaisten asioiden sanomista, jotka vahvistavat heidän suhdettaan ja rakkauttaan, vaikka se olisi liioiteltua. Asma bint Yaziid on kertonut Jumalan Lähettilään sanoneen: "Valehteleminen ei ole sallittua kuin kolmessa tapauksessa: miehen puhuessa vaimolleen tehdäkseen tämän onnelliseksi; valehteleminen sodan aikana ja valehteleminen ihmisten välien selvittämiseksi." (Tirmidhin keräämä hadith, hänen mukaansa tämä on hasan, hyvä)

Mitä hyötyä valehtelusta edes olisi muunlaisissa tapauksissa? Eli muulloin kuin sodan aikana, kyse on ennemminkin liioittelusta ja asioiden kaunistelusta ennemmin kuin valehtelusta. 

Edes vitsaillessaan ei tulisi valehdella

Jos en vielä saanut sanottua tarpeeksi selvästi kuinka moitittavaa valehtelu on islamissa, niin kenties tämä kertoo asian vakavuudesta. Muslimin ei tulisi vitsaillessaankaan kertoa valheita. 

Profeetta on sanonut: "Voi häntä, joka kertoo valheita naurattaakseen ihmisiä, voi häntä." (Abu Dawuud)

Mitä sitten on taqiyyah?

Termiä taqiyyah ei juuri kuule käytettävän sunnimuslimien parissa, mutta käsittääkseni termi on enemmänkin käytössä shiiojen parissa. En mene enempää siihen mitä he siis ajattelevat, koska en ole shiia, enkä voi heidän puolestaan puhua. Voin vain kirjoittaa siitä mitä sunni-oppineet ovat tästä sanoneet.

Ibn al-Qayyim on sanonut koskien taqiyya-sanaa:

"Taqiyya tarkoittaa jotakin sen vastaista mihin uskoo, jos pelkää jotakin haitallista tapahtuvan jos ei käytä taqiyyaa."

Itse asiassa suurin osa sunni-oppineista on sitä mieltä, että perusperiaate koskien taqiyyaa on se, että se ei ole sallittua: se on sallittua ainoastaan täysin välttämättömissä tapauksissa, ja sitä on sallittua käyttää vain sen verran kuin on tarpeen. Al-Qurtubi on sanonut: "Perusperiaate koskien taqiyyaa on, että se ei ole sallittua ellei ole pelkoa kuolemasta, raajan katkaisusta tai äärimmäisestä haitasta...".

Sunnaa seuraavien mukaan taqiyya on sallittua vain, jos

1) on pelko (merkittävästä) haitasta/vahingosta
2) henkilöllä ei ole mitään muuta keinoa välttää tätä kuin käyttämällä taqiyyaa.

Haitan/vahingon tulisi myös olla sellainen, että se on äärimmäisen vaikea kestää. Ja jos on jokin muu sallittu keino selviytyä tuollaisesta tilanteesta, niin se on ensisijainen vaihtoehto. Taqiyyaa tulisi myös käyttää minimaalisesti, pyrkimys on olla käyttämättä sitä lainkaan... johtuen ihan siitä, että rehellisyys on islamissa niin tärkeä asia.