perjantai 24. heinäkuuta 2015

"Jeesus oli muslimi"

Helsingissä Roihuvuoren moskeija ripusti lakanan seinälle. Lakanan viestinä oli, että "Jeesus oli muslimi". Iltasanomat uutisoi tästä, ja yllätys yllätys, kommenttiosiossa oli taas kaikkea mielenkiintoista.

Tuntuu, että kommentoijat eivät itse asiassa lukeneet sitä, mitä artikkelissa kerrotaan Roihuvuoren moskeijan puheenjohtajan ja imaamin Hamza Peltolan sanoneen. On vain pitänyt ottaa kantaa suoraan väitteeseen siitä, että "Jeesus oli muslimi". Aloitetaanpa kertaamaalla mitä Hamza Peltolan kerrotaan sanoneen:

Peltola sanoo, että islam sanana tarkoittaa arabiaksi ”yhden Jumalan tahtoon antautumista ja alistumista”. Sana muslimi taas juontaa juurensa samasta sanasta ja se tarkoittaa ”hän joka alistuu yhden Jumalan tahtoon”. 

– Uskomme, että Jeesus, rauha hänelle, oli yksi Jumalan profeetoista. Hän oli alistunut Jumalan tahtoon, kun seurasi Hänen tahtoaan ja määräyksiään. Kaikki jotka alistuvat Jumalan tahdolle ovat muslimeita. 

Peltola kertoo, että muslimit eivät usko, että islam olisi uusi uskonto, vaan kyseessä on sama uskonto, jonka Jumala on välittänyt ihmiskunnalle eri profeettojen välityksellä. 
Kommenttiosiossa takerruttiin siihen, että islam olisi perustettu vasta 600-luvulla:

"aikamoinen anakronismi tuo jeesus-juttu, kun islam oppina syntyi vasta 600-luvulla. "
"Tekstinä tuo banderolli osoittaa vain laatijansa tietämättömyyden. Islamia ei oltu edes "keksisitty" 2000-vuotta sitten. "
"Miten Jeesus voi olla muslimi, jos Muhammad eli islaminuskon "perustaja" syntyi 570 jKr.? "
"Mielenkiintoista sillä Jeesus eli 600 vuotta ennen kuin Koraani kirjoitettiin. 
Jeesus ei faktisesti voinut olla muslimi, kun asiasta ei tiedetty mitään. "
Kommentit itse asiassa paljastavat sen, etteivät nämä kommentoijat ole perehtyneet siihen mihin muslimit uskovat. Jostain syystä uskonnon oppikirjoissa kerrotaan, että islam on perustettu 600-luvulla, ja että tämän uskonnon perustaja olisi profeetta Muhammad (rauha olkoon hänen kanssaan). Mielenkiintoista on se, että muslimit eivät itse usko kuitenkaan usko näin. En ole perehtynyt tarkemmin siihen miksi oppikirjoissa näin mainitaan, mutta jätetään melkein aika mainitsematta se miten muslimit itse uskovat. Mutta puretaanpa tämä osiin, perustuen siihen miten muslimit uskovat.

Väärinkäsitys: Profeetta Muhammad perusti islamin  

Kuten Hamza Peltola artikkelissa kertoi, sana islam tarkoittaa "yhden Jumalan tahtoon antautumista ja alistumista". Sana muslimi taas juohtaa juurensa tästä samaisesta sanasta, ja viittaa henkilöön, joka alistuu yhden Jumalan tahtoon.

Muslimit uskovat kaikkiin profeettoihin ja Jumalan sanansaattajiin aikojen alusta asti. Muslimit uskovat heidän kaikkien olleen muslimeja eli toisin sanoen "uskoneen yhteen Jumalaan". Koraani tuo myös hyvin selkeästi esille sen, että profeetta Muhammad oli sanansaattaja, profeetta, kuten muut ennen häntä:

Me olemme antaneet ilmoituksen Abrahamille, Ismaelille, Iisakille, Jaakobille, sukukunnille, Jeesukselle, Jobille, Joonalle, Aaronille ja Salomolle, ja Daavidille me annoimme Psalttarin. Samoin annoimme ilmoituksen muille profeetoille, joista olemme aiemmin kertoneet sinulle, ja toisille, joista emme ole sinulle kertoneet." [Koraani 4: 163-164]
Sano: Me uskomme Jumalaan ja siihen, mitä meille on lähetetty, ja mitä on lähetetty Abrahamille, Ismaelille, Iisakille, Jaakobille ja sukukunnille, ja mitä Herra on antanut Moosekselle, Jeesukselle ja muille profeetoille. Me emme erottele heidän välillään vaan alistumme Hänelle." [Koraani 3: 84]
Muhammad on vain profeetta. Profeettoja on kuollut ennen häntä. [Koraani 3: 144]
Ei kenenkään, jolle Jumala on antanut Kirjan, viisauden ja profetian, sovi sanoa ihmisille: "Palvokaa minua älkääkä Jumalaa." Hänen tulee sanoa: "Olkaa Herranne palvelijoita, koska tunnette Kirjan ja olette lukeneet sitä." [Koraani 3: 79]
Mielenkiintoisia ovat myös seuraavat jakeet:

He sanovat: "Kääntykää juutalaisiksi" - tai "kristityiksi" - "niin saatte johdatuksen!" Sano: Me olemme hanifeja Abrahamin uskonnossa; hän ei ollut monijumalainen. Sanokaa: "Me uskomme Jumalaan ja siihen, mitä meille on lähetetty ja mitä on lähetetty Abrahamille, Ismaelille, Iisakille, Jaakobille ja sukukunnille ja mitä Mooses, Jeesus ja muut profeetat ovat saaneet Herraltaan. Me emme tee eroa heidän välillään, vaan alistumme Hänelle." [Koraani 135-136]
Sana "hanifi" tarkoittaa henkilöä, joka pitäytyy puhtaan monoteistisessa uskossa. Mielenkiintoista on erityisesti se, mitä sanotaan noiden jakeiden jälkeen:

Sano: Kiistelettekö te meidän kanssamme Jumalasta, vaikka Hän on meidän molempien Herra? Me olemme vastuussa teoistamme ja te omistanne, ja me palvomme yksin Häntä. Vai väitättekö te, että Abraham, Ismael, Iisak, Jaakob ja sukukunnat olivat juutalaisia tai kristittyjä?  Sano: Tekö tiedätte paremmin vai Jumala? [Koraani 2: 139-140]
Koraani siis itse vastaa suoraan tähän kiistaan. Tämä on se mihin muslimit uskovat. Islam ei siis opeta, että profeetta Muhammad olisi perustanut islamin tai että islamin usko olisi saanut alkunsa hänen aikanaan.

Islamin symboli?

Kommenttiosiosta löytyy muutakin antia.

Halooo? Kristityt eivät palvo ristiä, vaan se on kristinuskon symboli - aivan kuin kuunsirppi on kuunjumala Allahin symboli. 
Itse asiassa kuunsirppi ei ole mikään virallinen islamin tunnus. Tällaista tunnusta ei ollut käytössä profeetta Muhammadin aikana eikä Khulafa al-Raashiduun (4 ensimmäistä hallitsijaa profeetta Muhammadin kuoltua) aikana tai edes Umayyad-dynastian aikana. Tämä tunnus on vasta ilmestynyt myöhemmin eikä ilmeisesti edes ole varmuutta kuka tämän symbolin otti käyttöön. Tästä on oppineilla jopa näkemys, että koko symbolia ei tulisi käyttää siitä syystä, että se ei ole mikään "oikea" islamin tunnus.

Mitä tulee tähän "kuunjumala"-väitteeseen, niin tulen vielä siihen palaamaan erillisessä postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti